lauantai 23. elokuuta 2014

Vielä kerran Endurance Quest

Enduracen Quest käytiin paahtavassa helteessä läntisellä Uudellamaalla. Sekajoukkueessa kisasivat Mari ja Niko S. ja miesten sarjassa kisasivat Mikko ja Juuso. Alla hopealle sijoittuneen sekasarjan raportti kuumasta kisasta.

Kuva: Lilli Rantahakala


Kisakeskukselle suuntasimme hyvissä ajoin, ajatuksena sujuva varusteiden pakkaaminen ja muu valmistautuminen ja tankkauksen viimeistely. Kuumasti porottavan auringon alla kamppeiden pakkaamiseen kului oletettua enemmän aikaa, ja viimeistelevä energiatankkaus jäi vähän turhan lähelle starttia.

Reittiä päästiin suunnittelemaan n. kaksi tuntia ennen starttia. Karttoja ja reittikirjoja tutkaillessa oli selvää, että kisasta tulisi hieno ja sopivan haastava. Kisan merkittävin osuus oli melonta ja sen lomaan sijoitetut suunnistus- ja coastaleeringosuudet. Pyöräilyä kisasa tulisi olemaan suhteellisen vähän ja tästä syystä päädyin jättämään pyöräilykengät kokonaan pois. Itse valitsin kengiksi pelkät nastarit coastaleeringosuuksien liukkaiden rantakallioiden ja usean juoksuosuuden vuoksi. Vaatetus ei tällä kertaa tuottanut suuremmin harmaita hiuksia, sillä kylmä ei taatusti tulisi. Reppuun pakattiin vain pakolliset varusteet ja päälle valikoitui mahdollisimman kevyt, mutta riittävän suojaava kokonaisuus.

Kuva: Lilli Rantahakala
Kisa käynnistyi prologilla, jonka tarkoituksena on hajaannuttaa joukkueet. Tällä kertaa prologi oli suunnistus, joka ulottui kisakeskukselta Raaseporin linnalle asti. Karttoja prologiin saatiin kaksi, toinen peilikuvana ilman rastipisteitä ja toinen ns. oikea kartta. Varsinaisesta kisasta poiketen prologissa joukkue sai hajaantua ja sopia kumpi tiimin jäsenistä hakee mitkäkin rastit. Lyhyen neuvottelun jälkeen Avantin kummatkin joukkueet laittoivat kartat puoliksi Nikon ja Juuson lähtiessä hakemaan rastit linnalta, kun Mari ja Mikko hakivat kisakeskuksen lähistöllä olleet rastit. Jälkikäteen viisastellessa rastijako olisi kannattanut miettiä tarkemmin, sillä lähirastit hakeneet joutuivat odottelemaan tiimikavereitaan pitkän aikaa.

Lopulta kummatkin tiimit pääsivät lähtemään kisareitille. Mari ja Niko pääsivät lähtemään kolmantena sekajoukkueena ensimmäiselle lyhyelle pyöräosuudelle. Pyörä kulki hyvin ja pian ohitimmekin ensimmäisen sekasarjan joukkueen. Toisella pyörärastilla leimauslappu unohtui pyörän karttatelineeseen, ja aiheutti turhaa ajanhukkaa kun se piti hakea. Tässä vaiheessa osoittautui, että Nikon energiatankkaus ei mennyt ihan putkeen, vaan viime tipassa syöty pitsa tuntui kaipailevan raittiiseen ulkoilmaan. Tilanne ei kuitenkaan ollut paha, eikä matkanteko tästä suuremmin kärsinyt ja pääsimme nopeasti melontaosuuden alkuun.

Melontapaikalla suoritimme nopean vaihdon ja lähdimme melomaan. Meille valikoitunut kajakki puolsi voimakkaasti oikealle, joka tarkoitti sitä, että oikealla puolella sai tehdä reilusti enemmän töitä. Koska juuri oikea ranteeni oli jo valmiiksi kiprä, arvelin ettei ennen kisaa viritelty teippaus riittäisi, vaan laitoin heti alkumetreillä myös rannetuen estämään rannetta rasittavaa liikettä.

Melonta sujui kokonaisuudessaan hyvin ilman suurempia ongelmia. Nikon pitsa ei millään meinannut tyytyä kohtaloonsa, vaan pyrki edelleen päivänvaloon ja tässä vaiheessa alkoi vaikuttamaan siltä, että myös nesteet jäivät imeytymättä. Onneksi edessä oli pitkä melontamatka, jolloin sykkeet eivät nouse niin koviksi, ja toiveissa olisi elimistön rauhoittuminen.

Kuva: Lilli Rantahakala
Melonnan katkaisi ensimmäinen coastaleering ja sen perään suunnistus. Rantautuessa kävin leimaamassa CP -rastin. Ilmeisesti voimat kädessä olivat kipeästä ranteesta huolimatta tallella, sillä pihtileimasin napsahti poikki. Huikkailin tiedon rikkoutuneesta leimaisemesta toimitsijoille ja jatkoimme joutuisasti matkaa. Uimapatja otimme mukaan ja puhalsimme niitä juostessa, toisin kuin miesten sarjan ranskalaisjoukkue, jotka käyttivät hyvän tovin patjojen pumppaamiseen jalkapumpulla.
Coastaleering meni kohtuullisesti. Kisaa varten emme löytäneet kahta hyvää patjaa, joten minulle kevyempänä valkoitui tavallinen rantalelu-uimapatja. Kevytversio uimapatjasta osoittautui hitaammaksi kuin hieman tukevampi patja ja vesiylityksissä tuppasin aina jäämään Nikosta. Alkuvaiheessa Niko työnsi minua eteenpäin, mutta lopulta kehitimme hinaussysteemin uintiosuuksille. Yhteistyöllä uintiosuudet sujuivat ongelmitta ja pääimme näppärästi coastaleeringosuuden loppuun. Coastaleeringin jälkeen alkoikin olla jo pimeä, ja suunnistusosuudelle otimme otsalamput mukaan.

Suunnistukseen lähtiessä oma fiilis oli todella hyvä. Jalka nousi suhteellisen kevyesti ja pimenevän illan tuoma viileys tuntui hyvältä. Suunnistuksen ensimmäistä rastia etsittiin pitkään ja hartaasti. Rastipiste oli kalliojyrkänteen alla, mutta rastia ei vain löytynyt. Miesten sarjan ruotsalaisjoukkue haravoi rastipistettä kanssamme ja jossain kohdassa sekasarjaa johtanut tiimi ja muutama miesten sarjan tiimi juoksivat ohitsemme. Lopulta paikansimme rastin ja rastille juostessamme ihmettelimme ohi juosseiden joukkueiden tulosuuntaa.

Ennen kuin leimasin rastin, varmistin Nikolta rastin numeron. Tässä vaiheessa selvisi, että olimme lähteneet kiertämään suunnistusrataa käänteisessä järjestyksessä. Rastin etsimiseen  ja kertyneeseen ylimääräiseen matkaan tuhrautui noin puoli tuntia turhaan aikaa. Muutaman ärräpään saattelemana vaihdoimme nöyrästi suuntaa ja lähdimme kohti ensimmäistä rastia. Ensimmäisellä rastilla näkyi olevan ainakin Oxalis ja ilmeisesti toinenkin sekasarjan joukke. Etumatkamme oli siis kurottu umpeen, ja tieto siitä meinasi masentaa reilusti. Oletin olevamme noin viidentenä kisassa ja samalla tiedostin, että kärki olisi jo varsin kaukana. Juoksu kuitenkin sujui ihan mallikkaasti ja loput rastit löytyivät nyt ongelmitta. Juoksimme Oxaliksen kanssa samoja tahteja, mutta viimeselle rastille Oxalis otti hieman väärän linjan. Me puolestamme olimme rastin käyneet jo etukäteen etsimässä, joten meillä matka jatkui nopeasti leimauksen jälkeen.
 
Seuraava melontaosuus olisi pitkähkö ja yö oli pimeimmillään. Välillä meinasi hieman unettaa, mutta muuten melonta sujui jälleen mallikkaasti. Muita melojia ei näkynyt, ja välillä pohdiskelin sijoitustamme kisassa. Oletin edelleen Oxaliksen jääneen jälkeen, mutta muiden sekajoukkueiden tilanteesta minulla ei ollut aavistustakaan. Aamu alkoi vähitellen sarastamaan, kun saavuimme seuraavalle suunnistusosuudelle. Otin kuitenkin otsalampun mukaan ja alussa sitä vielä tarvitsikin jonkin verran. Suunnistus sujui jälleen ilman suurempia pummeja. Yhtä rastia haimme hieman väärästä kohdasta lyhyen tovin, ja toiselle valitsimme hieman pidemmän lähestymisen. Itselläni filis juoksuosuudella oli edelleen erinomainen, ja tässä vaiheessa minulle alkoi valkenemaan, että olisimme kisassa toisena. Tästä tiedosta sai lisää puhtia, ja seuraava lyhyt melonta sujui helposti. Viimeinen coastaleering oli todella hieno, mutta vedessä ja rannoilla oli turhan paljon sinilevää. Haju oli paikoin kamala, mutta sitä ei ehtinyt kisan tiimellyksessä liikoja miettiä. Costaleergingistä jatkoimme taas melontaan.

Hieman ennen viimeistä melontarastia näimme sekasarjaa johtavan Arctic Circlen kajakin. Olimme saavuttaneet joukkuetta selvästi ja tästä saimme taas uutta puhtia. Jatkoimme hyvätahtista melomista ja melontaosuuden vaihtoon päästessämme Arctic Circlen joukkue selvästi yllättyi meidät nähdessään. Me teimme hyvin nopean vaihdon ja lähdimme takaa-ajoon pyörillä.

Kolmannelle pyörärastille saapuessamme AC:n jäsenet olivat lähdössä. Rastia ei kuulemma ollut paikallaan. Jäimme miettimään toimintatapaa miesten sarjan kärjen kanssa ja lyhyen puhelun jälkeen saimme "luvan" jatkaa matkaa. Tässä vaiheessa pyöräosuus oli paikoin melkoista pusikossa tunkkaamista, mutta matka eteni kuitenkin hyvin. Pusikossa yhden kenkäparin taktiikka ei ollut paras mahdollinen, sillä nastarit eivät oikein toimineet hyvin metallisten polkimien kanssa. Pyörä kuitenkin likkui kohtuullisesti.

Kuva: Lilli Rantahakala
Seuraavalle suunnistusosuudelle päästessä päivä oli taas lämmennyt reilusti. Liikuimme edelleen pelastusliivit päällä, sillä edessä olisi vielä yksi pakollinen pelastusliiviosuus. Tämä oli selkeä virhe, sillä pelastusliivit tietysti lämmittivät lisää muutenkin kuumassa aamussa ja se tuntui kostautuvan juostessa. Oma jalka ei enää noussut entiseen tahtiin, mutta valitettavasti en ymmärtänyt ottaa liivejä tässä vaiheessa pois. Suunnistusosuuden loppupuolella oli hieno ja todella vauhdikas vaijeriliuku, josta jatkettiin lyhyt matka takaisin pyörille.

Pyörillä jatkaessamme Arctic Circle palasi takaisin lähtörastille unohtunutta leimaa hakemaan, ja tässä kohdassa siirryimme johtoon. Pyörällä liikuimme reippaasti, mutta seuraavaa questia ei meinannut millään löytyä oikeasta paikasta. Rastia etsiessämme Arctic Circle sai meidät kiinni ja hetken haravoimme rastia yhdessä. Lopulta rasti löytyi hieman sivusta. Questina oli uinti pyörän kanssa Finnfoam -lautan päällä. Edellisestä Endurance Questissa tämä oli tuttua puuhaa, joten pääsimme matkaan nopeasti ja selkeästi vauhdikkaammaammin kuin ensimmäisenä uimaan lähtenyt Arctic Circle. Uidessa otimme taas kärkipaikan. Kiire kärkipaikan säilyttämiseen ja mahdollisesti eron kasvattamiseen oli niin kova, että jatkoimme matkaa suoraan, pelastusliivit edelleen päällä. Lyhyt pyöräosuus köysiquestille oli vauhdikas ja ero Arctic Circleen kasvoi parhaimmillaan n. kahdeksaan minuuttiin. Köysiquestina oli jumarointi kallion päälle ja perään laskeutuminen viereisiä köysiä alas. Nousu sujui kohtuullisesti, mutta laskuun lähtiessämme varmistajat rupesivat selvittelemään köysiä ja meidän piti pysäyttää laskeutuminen. Todellisuudessa viivästys ei ollut pitkä, mutta kilpailevan joukkueen noustessa vauhdilla ylös kiire oli melkoinen. Lopulta saimme luvan jatkaa laskeutumista, ja siitä matka jatkui viimeiselle pyöräosuudelle.

Viimeisellä pyöräosuudella kuumuus iski ensin Nikoon. Vauhtia oli pakko hidastaa ja vihdoin tässä vaiheessa ymmärsimme ottaa pelastusliivit pois päältä. Liivien poisottaminen helpotti hieman, mutta vieläkin oli pakko pitää hieman hitaampi tahti pyörällä. Minulla nestettä oli ollut vähänlaisesti jo jonkin aikaa, ja olin joutunut hieman säästelemään vettä. Pelkäsin tämän vielä kostautuvan, mutta toisaalta matkaa ei ollut enää paljon jäljellä.

Viimeiseen vaihtoon tulimme kuitenkin ensimmäisenä. Otimme jälleen nopean vaihdon ja lähdimme jouksu-rullaluisteluun nopeasti. Niko aloitti luistelulla ja minä lähdin juoksemaan luistimien kanssa reittiä toiseen suuntaan. Kohtauspaikalla vaihtaisimme rooleja, Niko juoksisi ja minä luistelisin maaliin. Juoksuosuudella kuumuus lopulta iski minuunkin. Luistimien kanssa en pystynyt pitämään vauhtia yllä, ja tässä vaiheessa Arctic Cirlen Kati juoksi ohi. Toivoin kuitenkin vielä saavani hänet kiinni luisteluosuudella, mutta kuumuus ja nautitun nesteen vähäisyys kostautuivat ja luistelu käynnisti jalkojen kramppailun. Luistelun vauhti oli siis onnettoman hidasta, etenkin lopun ylämäessä.

Vaihtoon saapuessani Niko auttoi luistimet jalasta ja jatkoimme vielä viitoitetun reitin kohti maalia. Reitillä piti kiivetä maalin yli ja leimata maalileima. Maalileima oli sen verran korkealla, että edes pitkä kisaparini ei siihen yltäisi, vaan leimaus olisi tehtävä yhteispelillä. Koska minulla oli taas nastarit jalassa, jäin minä alemmaksi ja Niko kiipesi selkäni päälle rastia leimaamaan. Leimauksen jälkeen enää lyhyt sprintti maaliin sekasarjan toisena.

Toinen sija Endurance Questissä oli hyvä suoritus. Vaikka voitto lipsahti hyppysistä aivan lopussa, ei suoritukseen voi olla pettynyt. Kisaan ei asetettu maaliin pääsyn lisäksi muita tavoitteita, koska ei ollut varmuutta kuinka Nikon selkä ja Marin ranne kestävät pidempää melontapätkää ja kisaa ylipäätään. Kisamme oli ehjä kokonaisuus, suunnistuksen pienen harharetken lisäksi suurempia virheitä ei tehty ja yhteistyö sujui mallikkaasti. Makean lisämausteen kisaan toi tietysti hyvät järjestelyt sekä uskomattoman hieno kisareitti. Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin!

Kiitos EQ-järjestelytiimi! Kiitos vapaaehtoiset ja pakotetut! Oli mukava kisata kun miehitetyillä rasteilla oli hyväntuulista porukkaa. Kiitos puskareportteri! Fanit pysyivät jälleen ajan tasalla. Kiitos O-P ja Kati! Saatiin vähän kisavääntöjäkin aikaan.

---
Kooste kisasta Yle Areenassa katsottavissa kuukauden päivät.
---


perjantai 22. elokuuta 2014

Avanti Adventure SnowFlakes Seikkailun voittoon!

Kisarapsaa Snowflakes-seikkailukisasta Avanti Adventure Karkkila-joukkueen perstuntumalta aistittuna (Kristo Halme/Janne Kortelainen). Tiivistetysti koko lätinä:aika hyvä kisa ja tiukille meni, lopusta voi lukea kuinka äijien kävi...

Tähän kisaan osallistuminen lähti mietintään Rokuan 24h seikkailukisan pettymyksen jälkeen. Suht hyvä suoritus siellä ryssittiin toiseksi viimeisen rastin pummaamisella, joka meni kyllä ihan älyämisen piikkiin. 24 tunnin kohdalla ei vaan enää järki juossut. Kisan jälkeen oli jopa fiilis, että olikohan nää kisat nyt tässä. No, kotimatkalla kateltiin kalenterista, että jos nyt kumminkin ja mikäs se sitten olis seuraava koitos. Snowflakes valikoitui sieltä sopivan ajankohdan perusteella sekä siksi että se on myös osallistujamäärältään suurimpia kisoja Suomessa, joten vastusta pitäisi löytyä riittävästi.

(Kuva: Lilli Rantahakala)
Edellispäivinä oli pieni jännitys päällä, koska mun (Kristo) nokka oli vuotanut pahasti jo puolitoista viikkoa. Edellisiltana kuitenkin tehtiin Jannen kanssa lähtöpäätös, koska tilanne ei ollut mennyt pahemmaksi ja kuumetta ei missään vaiheessa ollut. Aamulla herätys klo 5 ja kas, nenä ei ollut juurikaan tukossa. Puuroa, leipää ja kahvia naamariin, joilla sain kropan hereille ja fiilis ja olo oli poikkeuksellisen hyvä verrattuna moniin muihin kisa-aamuihin. Klo 6 kamat kyytiin ja Jannen kanssa kohti kisakeskusta Kiljavan opistolla.

Klo 7 saatiin kartat ja muu materiaali, harmiteltiin niiden perusteella että ei ole ihan meille optimoitu kisa ja mietittiin taktiikkaa sitten sen mukaisesti. Kamojen välppäämisessä meinasi tulla hieman kiire, koska 7:45 piti olla jo lähtöpaikalla kuuntelemassa kisan ohjeistusta. Klo 8 PRO-sarjan yhteislähtö kajahti ja 47 joukkuetta säntäsi matkaan. Kisakeskuksen alueelta suoritettavassa prologissa haettiin sprinttityyppisesti rasteja, joiden perusteella leimauskorttiin saatiin ymmärrettävia sanan osia ja loput sitten arvattiin oikein. Kortin tarkastuksen jälkeen juosten melontarantaan, josta inkkarikanootti alle ja sopivan pituiset melat kätösiin, matkaan päästiin kärkiviisikossa. Melonta sujui suurin piirtein kommelluksitta ja sijoitus pidettiin myös siinä viiden sakissa vaikka perämiehen eli minun ohjaus sakkasi välillä sinne tänne. Juosten vaihtoalueelle, josta fillarit alle ja parin muun joukkueen kanssa johtavien kahden joukkueen perään.

(Kuva: Lilli Rantahakala)
Fillarilla suunnistus oli ns. viivasuunnistusta, jossa siis edetään karttaan piirrettyä reittiä ja rasteja voi olla missä tahansa reitin varrella eli tarkkana sai olla koko ajan. Reitti kiersi Sääksjärven taakse, jonne edettiin kolmen joukkueen letkana kapeita juurakkoisia polkuja pitkin. Kun koko kisaa oli edetty n. 1,5h, saavuimme jo ennalta ilmoitetulle ”uimapatjaquestille”, yllätykseksemme kisan johdossa.

Olimme varustautuneet isoilla puhallettavilla varavuoteilla ja isoilla turbopumpuilla (jotka piti kantaa koko pyöräosuuden ajan mukana), jotta puhalteluun ei kuluisi turhaa aikaa. Questin suorituksessa ei ollut ongelmia ja mikä mukavinta, samalla päästiin pulahtamaan virkistävässä, kirkkaassa järvivedessä. Patjojen tyhjennyksen ja pakkaamisen jälkeen pääsimme edelleen parin muun joukkueen kanssa kisan piikkipaikalle. Vauhti oli suht rauhallista ja Janne pysyi hyvin kartalla (no koko pyöräilyosuudella mun sykkeet 150, mikä on sellasta pk2-vauhtia). Tekniset polut vaihtuivat purulla päällystetyiksi ja hiekkapohjaisiksi latu-uriksi ja jossain vaiheessa klöntissä ollut kolmas joukkue putosi kyydistä. Isoja mokia ei tullut tehtyä, osaksi tuossa toisessa joukkueessa olleen erittäin varman suunnistajan ansioista. Joku voisi sanoa, että peesattiin rumasti, mutta koska se ei ole kiellettyä, niin emme sitten lähteneet yrittämään irtiottoa vaikka vauhtia olisi hieman enemmänkin meistä irronnut. Viivasuunnistuksessa hyvä puoli on se, että huomaamatta ei juuri ohi pääse, joten tiesimme koko ajan että kahden sakissa ollaan. Ylipäänsä joukkueet tuntuivat olevan sitä mieltä, että viivasuunnistus tällaisessa kisassa on ”hanurista”, koska jos rastia ei satu huomaamaan, niin sen väliin jäämisen tietää vasta seuraavan löytäessään.

(Kuva: Lilli Rantahakala)

Fillaroinnin päätteeksi juoksukamojen vaihto ja ”hiihtosuunnistusquest”, jossa rimpuiltiin kahden laudanpätkän ja narujen kanssa parikymmentä metriä näreikössä. Tästäkin selvittiin kommelluksitta vaikka mielestämme saimmekin ”paskat laudat” allemme. Tästä säntäsimme kisan päätösosuudelle (Juoksusuunnistus) metsään edelleenkin meidän kanssa johtavan joukkueen vanavedessä. Tuossa vaiheessa lisävoimia saatiin harvalukuisesta kannustusjoukosta, jossa mukana oli mun perhe ja Jannen poika. Olivat vähän äimän käkenä, kun huikattiin että johdossa ollaan. Juoksusuunnistuksessa alkupäässä oli melko haastavaa maastoa ja hankalia rasteja ja vaikka vauhtia olisi riittänyt, niin varmuuden vuoksi pidettiin vauhti kurissa ja edettiin toisen joukkueen kanssa samoilla urilla. Noin puolivälissä Janne päätti, että vauhtia on saatava lisää jottei takaa tulla ohi, joten heitimme vitosen pykälään ja omille teille. Varmaa etenemistä 5-6 rastia kunnes tuli pieni parin minuutin pummi. Samassa yhteydessä huomasin, että rastikortti oli pudonnut johonkin ja kirosin jo että tähänkö tää kisa loppui. Siinä maastossa sitä ei löytyisi ikinä, jollei se olisi ihan lähellä. Luu kurkussa takaisin päin ja eikö mitä, n. parinkymmenen metrin päässä pilkotti se ihana oikean rivin sisältävä pahvinpala. Onneksi, Janne olis varmaan tuikannut multa nenän takaraivoon, jos kisa olis loppunut siihen.

Vain parinkymmenen sekunnin päästä nähtiin kun pari kaveria laukkasi nenämme edestä kuin hirvet. Meiltä oli vielä rasti hukassa, mutta se löytyi parinkymmenen metrin päästä ja sitten lopultakin ensimmäistä kertaa urku auki tässä kisassa. Jäljellä oli vielä 4-5 rastia ja matkaa maaliin parisen kilometriä. Välimatkaa saatiin kurottua umpeen, mutta tuskastuttavan nopeasti maali tuntui lähestyvän ja uumoilin, että tämä kamppailu tullaan häviämään, vaikka siinä vauhdissa tuntuikin mieluummin siltä että tulisi nyt jo se maali. Jälkikäteen mittailin, että tuo 11 minuuttia metsässä vedettiin 164 keskarilla joka siis mulle sellainen puolimarasyke, vauhti 12,4km/h ja kisaa oli kisattu 4,5h. Lopulta kurvattiin maalialueelle n. 15 m johtavan joukkueen perässä ja todettiin, että tappio tuli. Vaan eipä mitä, maalissa toimitsijat kertoivat molemmille joukkueille, että viimeinen quest on vielä suorittamatta, katsokaa reittikirjasta mitä pitää tehdä. Olihan tuo ollut tiedossa, mutta siinä hötäkässä asia ei muistunut mieleen. Edelleen siis oli pistettävä juoksuksi saman 15m johtavan joukkueen perässä melontarantaan, jossa quest odotti. Silloin päätin, että nyt on iskun paikka ja ohi on päästävä ja ensimmäisenä questille jolloin voitto alkaisi olla plakkarissa. Oltiin Jannen kanssa sovittu, että kumpikaan ei putoa kyydistä, joten Janne laukkasi kiltisti perässä kun minä pistelin tasaisella menemään ja ohi väsyneistä kilpakumppaneista. Questille siis ehdittiin ensimmäisenä, jossa piti tasapainoilla neljän styroksisisen ponttoonin yli ja uiden laiturille. Siitä viimeiset spurtit kohti maalia, leimauskortin tarkistus ja seitsemällä sekunnilla voito kotiin, loppuajan ollessa 4h 45min.

(Kuva: SnowFlakes Adventure Team)
Ei tullut helpolla, mutta sitä makeammalle maistui, vaikkakin maalintulokuvista (joista ette täällä ikävä kyllä pääse nautiskelemaan) voisi päätellä, että köntsä on housussa ja muutenkin v..ttaa. Palkintojen pokkaus, haastattelut ja lasten onnittelut, hyvä ettei tullut tippa linssiin karulle seikkailijalle. Rokuan pettymyksen jälkeen tuli makeaa mahan täydeltä, ensimmäinen voitto seikkailu- tai oikeastaan multisport-kisoissa ja lisää intoa seuraaviin koitoksiin. Mutta ei varmasti nouse menestys hattuun, tämäkin kisa osoitti, että tähdet on oltava kohdillaan ja suorituksen osuttava nappiin, jos mielii näissä kekkereissä pärjätä.

-Kristo-

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Valokuvia SnowFlakes seikkailusta


VALOKUVIA LÖYTYY LISÄÄ KUVAGALLERIAN KAUTTA



VALOKUVIA LÖYTYY LISÄÄ KUVAGALLERIAN KAUTTA

Kuvaaja Lilli Rantahakala


Prosarjat maalissa

Avanti Adventure Karkkila voittoon, kuten uhosivatkin ja Avanti Adventure Helsinki pronssille!

Kuvat ja muut tunnelmat seuraavat perässä. 

Loppuquest

Tällaista olisi vielä luvassa.



Pieni uinti tekee mukavaa kuuman kisan lopuksi. 

Parisprintissä kovaa sisäistä taistoa

Avanti Nummela ja Helsinki tulivat peräkanaa parispinttiin. Ohjeiden lukeminen vaikutti tässä vaiheessa kisaa hyvin hankalalta, mutta läppä kyllä lensi.

























Kärkeen on viitisen minuuttia, joten juoksusuunnistus saa mennä siivillä useamman palkintopallipaikan saavuttamiseksi. 

Pyöräilyn jälkeen Avanti Karkkila kärjessä

Pyöräilyetappi vei kärkijoukkueilta noin 20min ratamestarin arviota kauemmin. Eroa seuraaviin joukkueisiin on useita minuutteja. Ratamestari kertoi Questina olleen rastirallin olleen haastava ja siellä on tehty eroja joukkueiden välille.



Vaihtoalueelta Avanti Karkkila siirtyi ensimmäisenä "pari sprinttiin", jossa hiihdetään asfalttiväylällä. Jäljellä on enää nopeaksi luonnehdittu juoksusuunnistus, joka tosin voi olla haastava kansasmetsän kiintopisteiden puutteen vuoksi. 

Hulinaa kisakeskuksessa

Medium-sarjan 92 joukkuetta starttasi matkaan noin 30min sitten ja nyt karttojaan ovat hakemassa perus-sarjalaiset. Hulinaa kisakeskuksessa riittää, mutta järjestelyt vaikuttavat toimivan hyvin. Mukana on selkeästi paljon ensikertalaisia ja järjestäjät ovat mahdollistaneet myös välineiden vuokrauksen, jos vaikkapa omaa maastopyörää ei ole. Snowflakes Seikkailu onkin loistava tapahtuma tutustua lajiin!

Pro-sarjan joukkueet ovat pyöräilyosuudella, johon kuuluu myös kaksi questia. Ensimmäinen quest on uimapatjalla suoritettava ja toinen maastopyörällä. Tarkemmasta ei ole tietoa, koska ohjeet saa vasta suorituspaikalla. Autolla ei enää oikein pääse kisakeskuksen ruuhkasta liikkeelle ja pro-sarjan pyöräilyn seuranta ei siksi onnistu. 

Pyöräily suoritetaan viivasuunnistuksena. Eli kartalle on merkattu reitti jota seurataan, mutta rasteja ei lle merkattu. Joukkueet siis pyrkivät etenemään merkattua reittiä mahdollisimman tarkasti ja samalla pälyilevät puskiin piilotettuja rastilippuja. Tässä osuudessa kovinta vauhtia polkeva tiimi ei siis välttämättä ole paras, jos reitin loputtua huomaakin leimakortista puuttuvan merkintöjä. 




Pyöräilyreitti on merkattu vaalean ruskealla ja lenkki kierretään myötäpäivään. Kovavauhtiselta vaikuttavaa hiekkapolkua kumpuilevassa hiekkaharjumaastossa. 



Melontaa inkkareilla

Muista tämän kauden kisoista poiketen Snowflakes seikkailussa melonnassa käytetään kaksipaikkaisia intiaanikanootteja ja yksipäisiämeloja. Tekniikka on siis hyvin erilainen kuin mitä kesän aikana on treenattu.

Kärjessä melonnasta saapuu Misa ja Avanti Helsinki kolmantena ja hönkäyksen päässä myös Nummela ja Karkkila.

Prologi starttasi

Pro-sarja starttasi prologiin, jonka kartan sai avata vasta lähtölaukauksen tultua.



Avantin tiimit tekevät yhteistyötä ja juoksevat letkassa. Kisamaasto on mahtavaa mäntymetsää, joka hohtaa nyt aamukasteessa. 


Prologissa piti kerätä kirjaimia joista muodostuu sana. Nopeimpana prologin selvittänyt joukkue arvasi muutamien kirjaimien jälkeen vastauksen "keuhkoparantola" ja pääse nopeasti siirtymään melontaan. 


Kryptinen reittikirja

Snowflakes Seikkailussa ei kartan piirtämiselle ole tarvetta, vaan reitti vaikuttaa aika suoraviivaiselta. Tosin kryptiseksi homman tekee leimauskortti, johon merkataan rasteilla olevat tarkastuskoodit tussilla. 



Kartassa näkyy ainoastaan melonnan rastit, muu materiaali jaetaan reitin aikana. Pyöräily tapahtuu viivasuunnistuksena, eli kartalla näkyy reitti jota pitkin edetään ja rastit tulevat matkalla vastaan. Silmät auki siis!!

Pro-sarjan puhuttelu käynnissä ja starttiin enää reilu 5min. 

Snowflakes Seikkailu 2014

Tänään ohjelmassa Snowflakes Seikkailu 2014 Nurmijärven Kiljavalla. Joukkueita on mukana huimat 148 kappaletta! Kisat ovatkin upea voimanponnistus Team Snowflakesilta. Olisiko luvassa vihdoin Suomen seikkailu-urheilusta uupunutta suuren urheilujuhlan tuntua? 

Joukkueet on jaettu kolmeen sarjaan: pro, medium ja perus.
Avanti Adventure on mukana neljällä joukkueella, jotka kaikki mukana pro-sarjassa.
Avanti Adventure Helsinki Mikko Rantahakala ja Jorma Kainulainen
Avanti Adventure Karkkila Kristo Halme ja Janne Kortelainen
Avanti Adventure Nummela Sami Levijoki ja Niko Sorvari
Avanti Adventure Vantaa Mari Pajala ja Niko Ronkainen

Snowflakes Seikkailussa edetään kahden hengen joukkueissa juosten, maastopyöräillen ja intiaanikanootilla. Lisäksi mukana yllätystehtäviä. 

Puskareportterimme on mukana, ole sinäkin!



lauantai 26. heinäkuuta 2014

AvantiMix palkintopallille

Kuumaakin kuumempi kisa on takana!

AvantiMix oli lopulta hopealla ja AvantiAdventure miesten tiimi nelosena. Mix jäi harmittavasti vain muutaman minuutin loppuosuuden rullaluistelu-juoksuyhdistelmässä. Hopea ei kuitenkaan ole todellakaan häpeä! Näissä olosuhteissa koko radan kiertäminen ja ehjä suoritus ovat huippusuoritus. Niko ja Mari olivat tyytyväisiä suoritukseensa, vaikka kiperä loppu varmaan vähän kaivelee.

Mikko ja Juuso onnistuivat pitämään neljännen sijansa, vaikka Multisport yritti hiillostaa niskaan. Jossiteltavaa varmasti jäi, mutta sehän on tämän lajin suola!

Puskareportterinkin mobiililaitteet ja aivot kärähtivät. Kattavamman raportin antavat itse kilpailijat myöhemmin ja kuvat ilmestyvät galleriaan.

Thanks for staying tune! 



Sekasarjan kultaa Arctic circle adventure (keskellä), hopeaa Avanti adventure mix (oikealla) ja pronssia Oxalis (vasemmalla).

AvantiMix lähenee voittoa!

Puskareportteri on puskassa jumissa, mutta GPS-seurannan mukaan AvantiMix olisi etenemässä kovaa vauhtia voittoon. Arctic circle adventure on karistettu kannoilta. Toivottavasti kaikki leimauskortit ovat tallessa ja niissä on oikeat leimatkin!

Avantin miehien pitäisi pian liukua alas jyrkänteeltä. Kolmossijaan on vielä mahdollisuudet, jos loppumatka menee täydellisesti ja on vähän tuuriakin mukana.