keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Maastopyöräilyyn

Avanti saapui KN-keskuksen vaihtoalueelle suhteellisen hyvävointisina. Jalat oli kylläkin kaikilla melkoisen muhentuneet ja niitä hoidettiin uusilla voiteilla ja teippauksin. Yhtään varvasta en uskaltanut tarkemmin katsoa, mutta Mikon nilkkaa vilkaisin ja se oli aika paksu. Kipulääkkeet ovat kuitenkin helpottaneet oloa. Onneksi nyt alkaa arviolta vähintään 10tuntia kestävä pyöräilyosuus, jonka aikana jalat saavat hieman "lepoa".

Vaihdossa pakattiin selkään valtava määrä pakollisia välineitä: kelluntaliivit, kaikki kiipeilyvarusteet, juoksukengät ja tietysti ruokaa sekä nestettä. Pyörien selkään hyppäsi Avantin kanssa lähes samaan aikaan Nuuksio Classic ja Puolan Adidas. Jännittävää seurata kenellä rullaa parhaiten!

Eroa kärkijoukkueeseen on tällä porukalla nyt noin reilut 10 tuntia ja ensimmäiset cut offit tehdään eron kärkeen ollessa 20 tuntia. Cut off tarkoittaa, että joukkueen retki on siihen asti kestänyt liian kauan ja heidät ohjataan lyhyemmälle reitille. Toisinsanoen jotain rasteja jätetään pakotettuna väliin, jotta olisi mahdollisuus selvitä maaliin asti lauantaina klo 12 mennessä.
Vielä ei Avantilla ole mitään hätää cut offin suhteen, mutta asia on hyvä pitää mielessä mm. taukoja pitäessä. Kärkijoukkue Omjakon on kuulemani mukaan nukkunut tunnin ja Multisport.fi ei yhtään... Tsemppiä heille!

Pyöräilyosuuden seuraaminen paikanpäällä on hankalaa. Joukkueet liikkuvat (toivottavasti) nopeasti ja rasteilla ollaan (toivottavasti myös) vain muutama sekunti. Lisäksi oikean rasteille saapumisajan arvioiminen on hankalaa, vaikkakin loistava GPS-seurantasysteemi helpottaakin melkoisesti. Aion siis antaa joukkueen nauttia rauhassa pyöräilystä ilman välkkyviä salamavaloja. Toivottavasti sääennusteen povaamat kuurosateet eivät osu reitille. Täällä tosin alkoi jo sataa...

1 kommentti: