Snowflakes seikkailu 18.8.2013 Tuusulassa


Tämän kesän seikkailukisakausi jatkui Mikan ja allekirjoittaneen osalta kauden viidennellä startilla Snowflakes seikkailussa Tuusulassa.  Aiemmista kisoista oli kaikista jäänyt vähän hampaankoloon joten oli kiva päästä taas kisaamaan.


Materiaalin jako alkoi tuntia ennen lähtöä ja sen jälkeen oli normaalia säätämistä reittien ja varustuksen suhteen. Reitti oli suht koht selkeä joten mitään hirveää kiirettä ei tällä kertaa tullut kamojen ja suunnitelmien kanssa. Pienen lisämausteensa toi se että kisassa ei ollut käytössä emit-leimaus vaan pihtileimaus ja osalla rasteista piti merkkailla joko kynällä tai liiduilla kirjaimia leimausruutuihin ...

Kisa alkoi questillä, jossa sprinttisuunnistettiin 12 rastia vapaavalintaisessa järjestyksessä.  Pienen alkuhaparoinnin jälkeen homma sujui aika mukavasti ja ilman suurempia virheitä.  Eroa kärkeen ei ollut paljoa. Jalkinevalinta (=pyöräilykengät) ei ehkä ollut ihan optimaalinen tähän lajiin, mutta eipähän tarvinnut tuhlata vaihdossa aikaa kenkien vaihtoon.

Inkkarit takaisin kanoottiin ja menoksi
Questin jälkeen siirryttiin fillareilla Tuusulanjärven rantaan ja siellä oli vuorossa inkkarimelonta pätkä.  Melontaan pääsimme lähtemään ekana.  Inkkarimelonta ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkilajeihin. Keli oli aika paljon parempi kuin torstain viimeistely treenissä, jossa aallot tuli parhaimmillaan keulasta sisään kanoottiin.  Melontapätkällä ei ollut mitään suurempia haasteita mitä nyt rastien leimaus välillä vähän tökki, kun pihtileimaus taidot oli sen verran ruosteessa. Melonnasta tulimme ekana vaihtoon. Prittinen ja Mattilan Jenni olivat ihan kannoilla.  Sitten pyörillä takaisin kilpailukeskukseen tuttua reittiä ja kohti fillariosuutta.

Fillariosuudella heti ekalla rastilla oli vuorossa lyhyt ”krossirata”, joka risteili ampuradan valleilla ylös alas. Tämän jälkeen pyöräpätkä oli aika selkeää toteutusta. Vitoselle mennessä vähän arvottiin pyöräteiden kanssa ja hävittiin vähän aikaa. Vitosella oli vuorossa suunnistuspätkä jalkaisin.  Rata tarjoili paljon tiukkoja käännöksiä ja uimaankin päästiin kun pari rastia oli saarissa. Heti ykköselle mennessä vedettiin vähän liika oikealle ja Janne Hietala ja Tuomas Sovijärvi saivat meidät näkyviinsä ja kiinni heti seuraavalle rastille. Loppurata tultiin yhdessä takaisin fillareille. Nopea kenkien vaihtaminen ja fillarilla eteenpäin.  Janne ja Tuomas saivat pienen eron kutoselle mennessä kun me Mikan kanssa oltiin vähän hitaita muutamassa kohdassa. Sen jälkeen emme saaneet enää poikia kiinni. Pyöräily jatkui ja kahdeksannen rastin questissä kerättiin roskia. Ysille mennessä emme löytäneet rastille menevää polkua vaan päädyimme liikaa oikealle. Pienen tetsauksen jälkeen rasti kuitenkin löytyi.  Rastille 12 mennessä etsittiin sopivaa uraa, mutta kun sitä ei löytynyt päädyttiin joksikin aikaa tiheään pusikkoon fillareita työntämään.  Ja vielä rastille 13 mennessä  valittu polku hävisi alta vähän kesken kaiken. Loppumatka sitten tulikin ihan mukavasti, mutta vaihdossa eroa oli kärkeen seitsemisen minuuttia.
Sami ja Janne hippasilla

Viimeisenä lajina oli suunnistus. Rata oli aika helpon puoleinen. Onneksi mitään ihan hirveän pahoja esteitä ei radalla ollut. Heti kakkoselle mennessä Mikalla alkoi matka painaa ja jouduttiin hiljentämään vauhtia. Loppu mentiin sen mukaan mitä Mika jaksoi ja maaliin saavuimme Pro Pinkojat- sarjan kakkosina nelisen minuuttia voittajien jälkeen. Voitto meni Janne Hietalalle ja Tuomas Sovijärvelle.

Täydellistä suoritusta ei tullut vieläkään, mutta muutamia kommelluksia lukuun ottamatta suoritus oli ihan hyvä. Pieni ero voittajaan jäi toki harmittamaan. Kisa ja reitti olivat ihan mukavia. Seuraavaksi seikkaillaan seikkailukisakauden päätöksessä X-kaadossa, jossa päästään taas nauttimaan pimeässä etenemisestäkin. Väliin toki mahtuu ainakin Nuuksio Classic ja ehkä myöskin suunnistuksen SM-kisoja.

-Sami

Kommentit

Suositut tekstit