Kovaa menoa Koskenniemi-juoksussa
Vaikka VII Koskenniemi-juoksu jäikin hieman Barcelonan EM-kisojen mediavarjoon, niin seitsenkilometrinen kilpataival tarjosi silti yllättäviä käänteitä ja draaman kaarta. Seikkailijakaksikostamme Niko oli lähtöviivalla tavoitteenaan puolen tunnin alitus entuudestaan tuntemattomalla reitillä. Niko nappasikin kärkipaikan lähtökiihdytyksessä, ja määräsi vauhtia ensimmäiseen rankkaan nousuun saakka. Kova nousu palautti realiteetit mieleen, ja askel lyheni sen verran, että muutama kisaaja pääsi livahtamaan ohi ja pienelle karkumatkalle. Noin kahden ja puolen kilometrin kohdalla alkoi tapahtua. Kärkikolmikko juoksi ”laput silmillä” ja kääntyi väärästä risteyksestä, eli poistuivat reitiltä. Noin 100 m kärjen takana hyvissä kyttäysasemissa ollut Niko bongasi reittimerkin jo kaukaa ja nappasi kärkipaikan takaisin nimiinsä.
Puolen matkan krouvin jälkeen edessä oli pitkä loivasti nouseva takasuora. Suoran puolessa välissä käkipaikka vaihtui sykemittarin kiivaan piipityksen tahdissa. Vauhti oli tapissa, ja kovempaa ei päässyt. Suoran jälkeen lasketeltiin mäkeä alas kohti viimeistä nousua eron kärkeen pysyessä lähes muuttumattomana. Maaliin Niko saapui yleisen sarjan toisena ajassa 27 min tasan, jääden sarjan voittaja Pasi Pohjolalle (26.22) lopulta reilu puoli minuuttia.
Maaliin saapui Nikon jälkeen mm. valtiovarainministeri Katainen (28.46) sekä pieni joukko enemmän ja vähemmän tuohtuneita juoksijoita. Suurin osa harhaanjuosseista osasi nauraa pikku kömmähdykselle, mutta oli kilpailukeskuksen paikkeilla aistittavissa hieman itkuraivariakin. Selvästi esillä ollut reittikartta myös herkisti osaltaan tunnelmaa.
'Tapahtuma oli kaikin puolin hienosti järjestetty ja tunnelmaltaan mukava. Juomahuolto pelasi, ja makkaratkin olivat parhaimmillaan juuri maaliintulon jälkeen.' -kommentoi Niko. Antwerpenin Olympialaisten kultamitalistin Teodor Koskenniemen nimeä kantavan kilpailun palkinnot ja kunniakirjat jakoi olympiavoittajan poika Pentti Koskenniemi. Tämän vuoden voittoaika oli huomattavasti edellisvuosi hitaampi. Tämä johtunee varsin paahtavasta kelistä, sekä ennakkosuosikkien harharetkestä. 'Vieläköhän hallituksesta löytyy juoksijamiehiä' -kuultiin seikkailijamme aprikoivan makkaraa viimeistellessään, viitaten näin Tukholman maratoniin ja siellä juosseen ulkoministeri Stubbin selkänsä takana pitämiseen aina ministerin valitettavaan keskeytykseen saakka.
Kommentit
Lähetä kommentti