Suunnistustaitoa, vauhtia ja piirustusharjoitusta iltarasteilta

Kuluvan kesän aikana olemme juosseet aktiivisesti eri tahojen järjestämillä rasteilla ympäri pääkaupunkiseutua. Iltarastit ovat toimineet erinomaisina kilpailuluonteisina harjoitteina ja eri reittivalintojen haastavuus on puhuttanut usein vielä pitkään jälkeenpäin, kuten suunnistuksessa yleensäkin. Mikko on keskittynyt harhailemaan rasteilla lähinnä jalkaisin, mutta Niko on osallistunut myös useisiin pyöräsuunnistuksiin.

Maanantaina 26.07. kävimme ulkoilemassa Helsingin Pirkkolassa Helsingin Suunnistajien iltarasteilla. Lämpömittari näytti lähes 30 °C ja suuri joukko innokkaita suunnistajia oli jälleen löytänyt paikalle. Mikko juoksi luultavasti kauden puhtaimman suunnistuksensa ja kellotti kaikista nopeimman ajan 7 km radalle. Nikolla kävi ensimmäinen pummi heti kartan piirtämisvaiheessa, yhden rastin unohtuessa kartalta. Luultavimmin kuumuus ja painostava keli olivat syynä virheeseen. Kartalta löytyneet rastit löytyivät maastosta kuuleman mukaan kuitenkin lähes ongelmitta (pari kuperkeikkaa -> peukalo sinertävä).

Huomenna keskiviikkona 28.07. olisi tarjolla pyöräsuunnistusta Kuusijärven maastoissa (Miry-Cup). Katsotaan huomenissa ketkä ilmaantuvat pyörineen lähtöpaikalle.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit