Kohti Hiiltomiehet Adventurea
Valmistautuminen 17.07.2010 Valkeakoskella pidettäviin seikkailu-urheilukilpailuihin on sujunut mukavasti. Kilpailun järjestämisestä vastaa pirkanmaalainen kestävyysurheiluseura Hiiltomiehet. Harjoitukset ovat kulkeneet kuumasta kelistä huolimatta melko vaivattomasti, eikä suurempia takaiskuja ole tapahtunut. Lämmin ilma tulee hellimään katsojia takuulla myös lauantaiaamuna starttaavan kilpailun aikana.
Keskiviikona saimme uudet kirkkaanpunaiset kilpailupaidat, jotka helpottavat tarvittaessa myös pelastussukeltajien tehtäviä, energianvajeen kohdatessa packrafting- tai melontaosuudella. Packraftingia varten Niko hankki uimapatjat jo aikaa sitten, mutta niitä ei uskallettu koeponnistaa, jotteivät olisi vahingoittuneet ennen mittelöä. Keskiviikkona tehtiin myös viimeinen yhteinen treeni ennen kilpailua maastopyörillä. Viimeiset päivät on otettu rauhallisemmin ja tankkaaminen läkähdyttävään kilpailuun on pidetty mielessä.
Melontaosuus tulee taas jälleen ratkaisemaan hyvin paljon. Vapaus tuoda oma kanootti kilpailuun heikentää huomattavasti menestymismahdollisuuksiamme, koska tarjolla olevilla ämpärimuivisilla vuokrakanooteilla ei vain tahdo millään päästä yhtä lujaa kuin esimerkiksi linjakkaalla Acron Martrella. Ehkä joku vuosi meilläkin on varaa investoida kunnon intiaanien kulkuneuvoon. Parhaamme kuitenkin yritämme ja keskitymme tarkkaan suunnistukseen sekä nesteen ja energian nauttimiseen.
Kommentit
Lähetä kommentti