Mikko solo-sarjassa toiseksi Salvia Multisportissa
Tammijärvellä 03.07.2010 Salvian marja- ja matkailutilan maastoissa kilpailtiin multisport-kilpailu, joka piti sisällään maastopyöräilyä (15km), melontaa (3km) ja juoksua (7km). Kilpailussa oli aikaisempien vuosien tapaan yksilö-, pari- ja viestisarja. Yleisöä oli saapunut runsaasti seuraamaan lämpimässä illassa käytävää kilpailua.
Kilpailijat lähetettiin maastopyöräily-osuudelle tykinlaukausen saattelemana. Neljän kilpailijan kärkiryhmä erottui jo osuuden alkuvaiheessa. Itse kuitenkin kuuluin tähän ryhmään, jossa minun lisäkseni pyöräilivät yksilökilpailija Heikki Hihnala Omjakonista sekä Petri Paukkunen ja Jarno Mikkola Slim Boys Racing Teamistä. Tein pyöräilyn puolessa matkassa hieman liian pitkän ja vauhdikkaan vetovuoron, jolloin toiset pääsivät iskemään ylämäessä minuun pienen eron. Kärjen väkevän vauhdin ansiosta ero kasvoi vaihtoon mennessä noin puoleen minuuttiin. Pyöräilyn jälkeen matka jatkui melonnalla. Tuossa vaiheessa välimatka kärjessä viipottavaan Heikki Hihnalaan ei tuntunut vielä mitenkään mahdottomalta, kunnes näin Heikin äärettömän virtaviivaisen melontakaluston. Ero kasvoi melonnan aikana hieman yli kolmeen minuuttiin, mutta kalustooni nähden olin melontaani tyytyväinen. Olin kuitenkin ohittanut avokanootilla ja kaksipäisillä meloilla meloneet Paukkusen ja Mikkolan.
Odotukseni juoksusta olivat ennen osuutta korkealla, mutta kanootissa kangistuneet jalat eivät tahtoneetkaan kulkea. Toisaalta ero oli kasvanut jo niin suureksi, etten luultavasti mitenkään olisi tavoittanut edelläni laukkaavaa Hihnalaa. Maaliviivalle saavuttaessa olin saanut Hihnalaa kiinni ainoastaan 48 sekuntia. Kilpailu oli erittäin hienosti järjestetty ja palkinnot olivat erittäin hyvät. Kilpailijoille oli varattu sauna, josta useat jäivät jatkamaan iltaa vielä hiekanmättökilpailun ja tanssien merkeissä. Kiitokset järjestäjille ja hyvälle yleisölle hyvästä kilpailusta.
Kommentit
Lähetä kommentti