Syyskuun kuulumisia

Luonnossa on havaittavissa taas selviä syksyn merkkejä. Urheiluntäyteiset lämpimät kesäpäivät ovat vaihtuneet yhä viileneviin ja hämärtyviin syyspäiviin. Alkaa olla aika kaivaa jöndet vaatekaapin pohjalta ja laittaa otsalampun akku latautumaan. 

Kuluneen kesäkauden aikana on tullut kierrettyä jo jos jonkinmoisia liikuntatapahtumia ja leimattua emit-korttia mitä erikoisemmissa paikoissa. Erityisesti kausi on tuonut mukanaan paljon lisää suunnistusharjoittelua verrattuna aikaisempiin. Silloin kun ei ole ollut itse lappurinnassa, niin kilpailuja on tullut kierrettyä aika paljon myös kamerakourassa.

Viime viikko (35) oli varsin vauhti ja tehopainoitteinen. Maanantaina haettiin kilvan rasteja Pirkkolassa, keskiviikkona Miry-Cupissa Oulunkylässä ja lauantaina kävin juoksemassa Lauttasaari-juoksun. Väliin jäävinä päivinä tuli tehtyä muutama vähän kevyempi pk-harjoitus. Sunnuntaina kävin vuorostaan kuvaamassa SnowFlakes seikkailua ja Tour de Helsinkiä Oittaalla. Molemmissa vaikutti olevan erittäin hyvä meininki, vaikka touria varjostikin muutamat ikävät onnettomuudet.

VALOKUVIIN:

Lauttasaari-juoksuun lähdin varsin odottavin mielin, koska loppukesän aikana olen omasta mielestäni saanut nostettua juoksuvauhtiani jonkin verran. Arvelin, että se näkyisi jotenkin myös reilun 10 km juoksun tuloksissa. Kuluneen viikon kovemmat vedot tuntuivat toki reisissä. Lämmitelin ennen starttia mielestäni varsin hyvin, mutta en ilmeisesti aivan tarpeeksi.  Heti lähtömerkin jälkeisessä kiihdytyksessä reväytin oikean etureiteni. No, homma meni reisille. Ei pahasti, koska juoksin kuitenkin maaliin, mutta häiritsi melkoisesti juoksua. Sisukkaasti juoksin pitkään neljän hengen kärkiryhmän vauhdissa, mutta vähitellen oli pakko hellittää. Muutaman kilometrin jälkeen jouduin päästämään ensimmäisen takaa tulevat ohitseni. Pitkään pidin paikkani viidentenä, mutta jonkin verran puolevälin jälkeen kantaani pääsi kolmen juoksijan ryhmä. He hyödynsivät vetoapuani muutaman kilometrin, jonka jälkeen kiristivät sen verran, että en pystynyt enää linkuttamaan syntynyttä eroa kiinni. Loppuaika (38.31/+10km) on mielestäni päivän kuntoon ja olosuhteisiin nähden kuitenkin melko hyvä. Tuomiojan Erkkiä voitin sentään 14.47.

Tällä viikolla keskitytään lähinnä peruskestävyysharjoitteluun. Sunnuntaina kisakalenterissa on vuorossa maastopyöräkilpailu II Tiirismaan valloitus. Eilinen ilta menikin uusia Enduro Bearing -keskiölaakereita asentaessa ja aiheuttamaani sotkua siivotessa. Tänään olisi vuorossa pidempi maastopyörälenkki ja huomena yhteistreeni Nikon kanssa. Lupus Extremen järjestämä yöseikkailuharjoitus jää meidän osalta perjantailta valitettavasti väliin. Harjoitus olisi ollut erittäin hyvä X-kaatoon valmistava treeni, koska siellä tulee olemaan jotain pimeää. Yhteisharjoituksen järjestäminen on kyllä esimerkillistä toimintaa Lupus Extremeltä. Toivottavasti vastaavia tulee lisää myös jatkossa.

Kommentit

  1. Jää tällä kertaa Tiirismaa valloittamatta. Teknisiä ongelmia pyörän kanssa. Täytyy odotella uusia palikoita saksasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit