Avanti kolmanneksi 12 tunnin Kellopuoti Maaseutuseikkailussa Kiuruvedellä

Kilpailussa mukana ollut kolmen hengen tiimi koostui Mika Salosta, Mikko Rantahakalasta ja Niko Sorvarista. Vaikka kristallilasit saatiin kotiin vietäviksi, niin pojat eivät olleet tyytyväisiä päivän kulkuun. Alun hyvä vauhti hidastui loppua kohden liiaksi muutaman huonon reittivalinnan ja jo ennen puolta väliä alkaneiden energian imeytymisongelmien kautta.

"Melontaan asti tulimme kärkiasemissa, mutta tässä teimme ison virheen kun meloimme vastavirtaan rastille ja useampi joukkue meni juosten. Juoksu oli tässä tapauksessa useita minuutteja nopeampi ja jopa kolme joukkuetta pääsi edellemme. Valitettavasti vielä melonnan jälkeen annoimme lisää tasoitusta valitessamme eteläisen reitin seuraavalle pyöräilyrastille joka oli huomattavasti hitaampi tie ajaa kuin pohjoisen reitti. Virheitä yritettiin kuitata kireämmällä ketjulla, mutta tämä aiheutti johti siihen, että seuraavaksi piti ottaa miestä hinaukseen." - Mikko Rantahakala

Kisaan olisi toivonut enemmänkin joukkueita, koska järjestelyt ja kilpailupaikka olisi todellakin sen mahdollistanut. Järjestäjä mainitsi kilpailun jälkeen, että ensivuonna saattaisi olla tarjolla jopa rahapalkintoja. Myös tämän toivoisi houkuttelevan seikkailukansaa Kiuruveden maisemiin.

Kommentit

Suositut tekstit