Patrouille des Glaciers 3-4.5.2014

Miltä kuulostaisi nousta yhteen putkeen 1620 metristä suoraan 3650 metriin jalan ja suksilla? Entä puuterin laskeminen yöllä pelkän otsalampun valossa Alppien korkeiden huippujen rinteillä? Tai jyrkän harjanteen ylitys lumiportaita pitkin yhdessä muutaman sadan muun kilpailijan kanssa aamun sarastaessa? Kaikkea tätä ja paljon muuta oli tarjolla Patrouille des Glaciers kisassa. 

Vapun jälkeisenä viikonloppuna kisasin elämäni ensimmäisessä randonnee kisassa. Kisaksi oli valikoitunut Patrouille des Glaciers Sveitsissä. Olin unelmoinut tähän kisaan osallistumisesta jo pidemmän aikaa ja loppusysäys kisaan osallistumiseksi tuli viime syksynä kun Pinolan Noora kysyi minua mukaan joukkueeseensa. Lyhyen pohdinnan jälkeen lupauduin mukaan tiimiin ja niinpä ilmoittautuminen laitettiin menemään. 

Patrouille des Glaciers on Sveitsin armeijan järjestämä iso ja perinteinen rando kisa.  Kolmihenkisiä joukkueita kisassa oli mukana tänä vuonna yhteensä 1770 ja lähdöt oli jaettu kahdelle eri päivälle. Kisa järjestetään joka toinen vuosi ja tämä vuosi oli jo 30. kerta kun kisa järjestettiin.  Kisassa on kaksi reittiä: perinteinen reitti Zermattista Verbieriin ja lyhyempi reitti Arollasta Verbieriin. Kisasimme tietenkin pidemmällä reitillä, jonka pituus linnuntietä on 53km ja nousua ja laskua tällä reitillä kertyy molempia noin 4000m.

Reittikartta netissä http://www.he.admin.ch/internet/heer/de/home/themen/pdg/strecke.html

ENNAKKOTUNNELMIA

Kulunut talvi ei suoranaisesti suosinut valmistautumista kisaa varten.  Murtsikkahiihto kilometrejä tuli vähemmän kuin monena muuna talvena oli tullut yhden kuukauden aikana ja pidemmät hiihtolenkit jäivät kokonaan väliin kun mielenkiinto ei riittänyt kiertää 1,8kilometrin tykkilumilatua riittävän kauaa. Muutaman kerran kävin skinnaamassa Swinghillissä ja Vihti Skissä ylämäkeä.  Pääasiassa valmistautuminen oli juoksulenkkejä ja lyhyempiä hiihtolenkkejä.

Maaliskuun alussa olin hiihtämässä Haute Route hiihtovaelluksen Chamonix –Zermatt välillä. Siellä sain paljon kaivattua tuntumaa skinnaamiseen ja laskemiseen ja samalla pääsin tutustumaan kisan maisemiin. Sinällään en ollut skinnauksen ja laskemisen tekniikkapuolesta niinkään huolissani, koska olin ollut edellisen talven hiihtopummina Whistlerissä Kanadassa.  Luotin siihen, että edellisen talven 105 laskupäivää näkyisivät jossain ja tarvittava varmuus tekemiseen löytyisi vähemmälläkin lajitreenauksella.  

VALMISTAUTUMINEN

Saavuin Zermattiin kisaa edeltävänä keskiviikkona. Kisan lähdön piti olla meidän osalta perjantaina klo 21 eli olimme vasta toisessa kisassa mukana. Edellisenä viikonloppuna ja alkuviikosta vuorilla oli tullut 80 senttiä uutta lunta ja alhaalla kylässäkin oli tullut lunta ihan reilusti. Näin ollen ensimmäisen kisan lähtöä oli jo aiemmin päätetty siirtää päivällä turvallisuussyistä johtuen tiistai illasta keskiviikko iltaan. Kävin keskiviikkona juoksulenkillä Jukan kanssa totuttelemassa vähän korkeuteen. Illalla katselimme ekan lähdön kilpailijoiden häviämistä ylös vuorille Jukan ja Nooran majoituksen parvekkeelta.

Torstaina oli vuorossa varusteiden testausta. Lähdimme Jukan ja Michaelin kanssa aamulla hisseillä kohti Matterhorn Glacier Paradisea. Minulla oli laina monot ja sukset kisaa varten, joten halusin saada vähän tuntumaa siihen miten ne käyttäytyisivät ihan hissihiihdon puitteissa. Aika rimpulathan nuo 160 senttiä pitkät ja noin 60mm leveät sukset olivat, mutta kyllä niilläkin laskee pienen totuttelun jälkeen.

Milläköhän suksilla sitä kisaisi?

Skinnaustakin kokeiltiin sen verran, että sain varmistettua suksien ja skinien toiminnan. Samoin testattiin köydessä laskemista. Keli oli ihan kiva vaikka välillä näkyväisyys olikin vähän heikko ja lumi oli yllättävän hyvää vuodenaikaan nähden. Leppoisan vappuhiihtopäivän ja korkeuteen totuttelun päätteeksi laskettiin alas Furiin asti.  Päivän antina oli se, että päätin lähteä laina suksilla ja monoilla kisaan, koska omat sukseni olivat huomattavasti painavammat.

Perjantaina aamu valkeni lumisateessa. Yön aikana oli satanut lunta alhaalla kylässä asti ja sakea lumisade jatkui edelleenkin. Niinpä ei ollut suuri yllätys kun kuulimme että kisan lähtöä oli päätetty siirtää päivällä.  

Perjantai aamuna kävimme varustetsekkauksessa paikallisella urheiluhallilla. Siellä tarkistettiin ja merkattiin esim. suksia, sauvoja, monoja, lumiturvallisuus välineitä ja muita pakollisia varusteita. Paikalla oli paljon porukkaa ja muiden kilpailijoiden suksissa vilisi merkkejä joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Esim. Ski Trab, Hagan jne.

Perjantai meni vähän odottelevissa tunnelmissa ja kamoja säätäessa, kun olimme jo varautuneet kisaamaan ja lumisateen takia kylälläkin oli niin loskaista, että ei huvittanut hirveästi kämpiltä poistua.  Totaalisen tylsistymisen välttämiseksi kävimme kuitenkin vielä juoksemassa iltapäivän päätteeksi.

Lauantai aamuna piti käydä hakemassa id-kortit kisaa varten, reittikartta ja numerot. Sen jälkeen kävimme kylillä kahvilla ja syömässä. Sää oli onneksi jo poutaantumaan päin. Perjantain aikana ylhäällä oli tullut 40 senttiä uutta lunta, joten vähän jännitti päästäänkö kisaamaan ollenkaan. Iltapäivällä alkoi taas sataa vettä, mutta onneksi vesisade loppui ennen lähtöä. Kamojen säätämisen välissä kävin viemässä Jukan kanssa ylimääräiset kamat vielä Täschiin ennen avajaisia, koska emme kisan jälkeen olisi enää tulossa takaisin Zermattiin.

Klo 16.30 oli joukkueille avajaiset / info tilaisuus Zermattin kirkossa. Siellä oli puheita ja kisan tärkeiden asioiden läpikäyntiä. Tämän jälkeen vielä syömään ja kämpille tekemään viimeiset säädöt kamoille.

Klo 19 tuli vihdoin viesti että kisan pitäminen on varmistunut. Niinpä suuntasimme klo 20 Bahnhofplatzille jossa vikat varustetarkistukset ja olimme valmiina kisaan.

KILPAILU

Kisa alkoi juoksun merkeissä Zermattin rautatieasemalta klo 21. Lähdössä oli paljon väkeä katsomassa ja mahtipontisen musiikin tahdissa oli kiva startata kisaan.  Alkupätkällä jalkineina oli lenkkarit ja monot ja sukset olivat kiinnitettyinä reppuun. Alkukiihdytyksen jälkeen juoksu muuttui kävelyksi, kun pitkä ja raastava nousu ylös kohti Tete Blanchea alkoi. Alkuvaiheessa oli ihan järkyttävän kuuma vaikka kaikki ylimääräiset vaatteet olikin laitettu reppuun. 

Stafelissa (n. 2200m) oli aika hylätä lenkkarit ja siirtyä hiihtohommiin. Jatkoin edelleenkin pelkällä kerrastopaidalla ilman hanskoja ja päähinettä, koska oli sen verran kuuma.  Alussa oli pieniä vaikeuksia saada pidettyä hyvää tasapainoa, koska latu-uralla sukset hakivat suuntaansa. Pikku hiljaa päästiin kuitenkin sopivaan rytmiin. Otsalamput olivat jo tässä vaiheessa päällä ja ihan hirveästi maisemia ei päässyt ihailemaan. Muiden joukkueiden otsalamppujen valoja näkyi edessä ja takana ja niistä sai jonkunlaisen kuvan siitä mitä edessä oli. 

Vähän ennen Schönbieliä (2600m) Michaelin toisen suksen side hajosi kun siitä lähti yksi pikku osa irti.  Onneksi Michael sai siteen korjattua 5-10min säätämisellä ja matka pääsi jatkumaan. Schönbielin kohdalla laitettiin köysi kiinni joukkueen jäsenten välille. Tästä eteenpäin reitti kulki jäätiköllä aina Col de Bertoliin saakka. Reitti oli merkattu hohtavilla merkeillä, punaisilla kepeillä ja erivärisillä lipuilla. Vaarallisimmissa paikoissa oli merkkejä enemmänkin.

Köysistössä hiihtelyä kohti huippua olikin sitten riittämiin. Tuntui että nousu vain jatkui ja jatkui ja jatkui.  Välillä jyrkempää välillä vähän loivempaa. Yön pimeydessä ei eteenpäin hirveän pitkälle nähnyt. Pitkän aikaa hiihdettyämme tulimme teltalle ja luulimme että tulemme huipulle, mutta siinä vaiheessa huipulle oli vielä 500 korkeusmetriä! Ilma kylmeni ihan selvästi ja vaatteita piti lisätä muutamaan otteeseen.  Lopulta pitkällisen kapuamisen jälkeen pääsimme huipulle. Huipulla (3650m) oli jo sen verran viileä, että oli pakko vetää rukkasetkin käteen. Tämän jälkeen alkoi laskupätkä alas jäätikköä. Noora laski edellä, minä keskellä ja Michael viimeisenä. Alussa oli pientä hakemista jotta kaikille sopiva vauhti ja laskutyyli löytyi mutta kaiken kaikkiaan tämä sujui ihan OK. Lumi oli onneksi pehmeää.

Ennen Col de Bertolia piti vielä laittaa skinit jalkaan pientä nousua varten. Tässä vaiheessa huomasin, että omat skinini olivat jäässä. Ne eivät olleet pysyneet riittävän lämpiminä takin taskussa. Ei muuta kuin varaskinit alle ja varsinaiset skinit Michaelille sulamaan.  Col de Bertolissa (3265m) irroittauduimme köydestä ja säädimme kamat lasku asentoon. Tässä vaiheessa juomapussin letkukin oli jo jäätynyt kun en ollut muistanut sitä tyhjentää. Nooralla oli samanlaisia ongelmia oman letkunsa kanssa. Col de Bertolista alkoi pitkä lasku alas Arollaan. Ylempänä oli jopa tarjolla puuterilaskua, mutta alempana sai olla tarkkana kivien kanssa. Onneksi järjestäjät olivat merkanneet reitille aika hyvin paikat joissa kannatti hiljentää. Pahimmissa paikoissa oli vielä joku armeijan henkilö ohjaamassa. Loppuosassa päästiin sitten kissauralle ja jouduttiin jopa luistelu hiihtämään vähän, jotta päästiin Arollaan (1986m) ekalle huoltopaikalle.

Huollossa nautittiin lämmintä juomaa ja pientä purtavaa sekä sulateltiin juomaletkuja.  Tässä vaiheessa itseäni alkoi jo vähän väsyttämään kun energian nauttiminen oli jäänyt ylhäällä ja pitkällä laskupätkällä vähän liian vähälle. Tätä yritin korjata parhaani mukaan. Huoltotoimien jälkeen matka jatkui jäätävän jyrkällä nousulla Arollasta Col de Riedmatteniin (2919m). Nousu oli alusta varsinkin jyrkkä ja laskettelurinnettä ylös skinnatessa meinasi skineistä loppua pito kesken. Noora käyttikin tällä pätkällä hankirautoja. Onneksi nousu loiveni ylempänä. Pitkä tämäkin nousu oli ja varsinkin siinä vaiheessa kun Col de Riedmatten tuli vihdoin näkyviin korkealla yläpuolella tajusi taas että kuinka paljon nousua olikaan vielä jäljellä.

  

Col de Riedmattenin ylitys tapahtui lumiportaita pitkin. Tässä kohdassa oli oikein kunnolla ruuhkaa ja jouduimme odottelemaan tovin ei niin lämpöisessä kelissä.  Juomaletku jäätyi jo toistamiseen. Maisemat olivat komeat, kun aamu alkoi juuri sarastaa ja näki ensimmäistä kertaa kunnolla mitä ympäristössä oli. Muita kilpailijoita oli ylityksessä meidän kanssa varmaan monta sataa. Harjanteen toinen puoli mentiin alas kallioon viritettyjä köysiä tukena käyttäen ja välillä meno näytti osalla porukasta aika holtittomalta. 

Col de Riedmattenin ylityksen jälkeen päästiin taas laskemaan Pas du Chatin kautta Lac des Dixille. Lac des Dixillä Michael joutui korjaamaan sidettään uudestaan ja tähän meni varmaan kymmenisen minuuttia. Onneksi korjaus onnistui ja pitkän tasaisemman pätkän hiihto pystyi jatkumaan. Joukkueita oli jatkuvana helminauhana, koska joukossa oli paljon myös Arollasta lähteneitä joukkueita. Nopeimpia joukkueita meni myöskin ohi silloin tällöin ja vauhti oli kyllä aika kovaa… Lac des dixin pätkä oli aika puuduttava.

Lac des Dix maaliskuussa Pas du Chatista kuvattuna

La Barmassa (2458m) oli reitin toinen huoltopaikka. Taas lämmintä juomaa ja energiatankkausta kehiin ja kohti viimeistä isompaa nousua Rosablanchelle (3160m). Nousussa aurinko alkoi vihdoin lämmittää ja vaatteita piti vähentää muutamaan kertaan. Itselläni matkan teko oli jo aikamoista taistelua ja sitä ei helpottanut yhtään lopun pitkä lumiporras nousu Rosablanchelle. Nousun yläosassa oli väkeä sankoin joukoin kannustamassa joukkueita, joten huipulle asti selvittiin. Rosablanchelta matka jatkui laskun, pienen luistelunousun ja laskun kautta viimeisen ylämäen juurelle. Vikan kerran skinit jalkaan ja nousu Col de la Chaux (2940m) harjanteelle. Vika osa noususta oli taas lumiportaita ja yleisöä tällä pätkällä oli tosi paljon.  Harjanteella pystyi huokaisemaan helpotuksesta, koska loppumatka olikin enää pelkkää laskemista pääosin Verpparin rinteitä pitkin alas Verbierin kylään. Nautiskelin rinnekruisailusta täysin siemauksin.  Lopussa lunta oli aika vähän joten kivien välttely toi vielä oman mausteensa loppumetreille. Kun lumi loppui oli vielä vuorossa lyhyt juoksu Medranin hissi asemalta maaliin. Verbierin kadut olivat täynnä ihmisiä ja oli upeaa taivaltaa kohti maalia vaikka juokseminen monojen kanssa ei tässä vaiheessa mikään hirveä nautinto enää ollutkaan.

Maalissa Verbierissä olimme ajassa 14.00.31,5 onnellisina siitä että olimme päässeet maaliin asti kunnialla.

Meidän joukkueen väliajat:

http://services.datasport.com/2014/winter/pdg/Team2083.htm

Videokuvaa josta pääsee kisatunnelmaan:

http://www.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=z4RsTjgTbAs

JÄLKITUNNELMAT

Kisa oli aivan järkyttävän hieno, mutta samalla aika rankka. Yöllä hiihdellessämme vuorten keskellä tuli ajoittain fiilis että voiko tämä olla totta. Kaiken kaikkiaan ei voi kuin ihmetellä että tällaisia kisoja on yleensä mahdollista järjestää.  Sen verran paljon työtä kisaorganisaatio joutuu tekemään kisareitin turvaamiseksi.  Kisojen budjetti oli muuten vaivaiset 7,5 miljoona Sveitsin frangia. Turvajärjestelyistä kertoo jotain se, että kisaorganisaation käytössä oli 16 lumivyöry etsintä koiraa, 6 lumiturvallisuus eksperttiä Davosin SLF lumivyöry tutkimuskeskuksesta, 40 lääkäriä, 3 meteorologia jne. Armeijan väkeä kisan järjestelyissä oli mukana 1500 henkeä.

Tavoite päästä kisa lävitse toteutui hienosti. Oli jo etukäteen tiedossa, että alppimaiden urheilijoille ei olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä, kun lähtölistoilla oli Kilian Jornetin kaltaisia urheilijoita. Mitään varsinaista aikatavoitetta meillä ei ollut.

Kuten seikkailukisoissakin kokemuksen kautta oppii. Itse tekisin aika monta asiaa toisin jo tämän yhden kisan kokemuksella. Tällaisessa kisassa jossa lämpötilat laskevat kylmimmillään -10 - -15 asteen paikkeille ja tuuli vielä korostaa pakkasen purevuutta vaatetus ja energia/juomapuoli korostuu. Lisäksi varustepuolella olisi paljon viilattavaa jos tällaisia kisoja aikoisi enemmän käydä. Ongelmana vaan on se, että lajin varusteet on varsin hintavia ja niitä ei ainakaan Suomesta saa mistään.

Kisan tuoksinassa sain oikean jalan sisäsyrjään aika ison rakon sekä iso varpaan kynsi otti vähän osumaa. Tämä johtui siitä, että en pystynyt lainasuksissa käyttämään omia monojani kiitos Dynafit siteiden olemattoman säätövaran. Samoin pari sormea kylmettyi sen verran että jonkun asteista paleltumavammaa lienee syntynyt kylmimmillä pätkillä.

Nyt onkin sitten aika siirtyä kesälajien pariin.

-Sami