Hulinaa kisakeskuksessa

Medium-sarjan 92 joukkuetta starttasi matkaan noin 30min sitten ja nyt karttojaan ovat hakemassa perus-sarjalaiset. Hulinaa kisakeskuksessa riittää, mutta järjestelyt vaikuttavat toimivan hyvin. Mukana on selkeästi paljon ensikertalaisia ja järjestäjät ovat mahdollistaneet myös välineiden vuokrauksen, jos vaikkapa omaa maastopyörää ei ole. Snowflakes Seikkailu onkin loistava tapahtuma tutustua lajiin!

Pro-sarjan joukkueet ovat pyöräilyosuudella, johon kuuluu myös kaksi questia. Ensimmäinen quest on uimapatjalla suoritettava ja toinen maastopyörällä. Tarkemmasta ei ole tietoa, koska ohjeet saa vasta suorituspaikalla. Autolla ei enää oikein pääse kisakeskuksen ruuhkasta liikkeelle ja pro-sarjan pyöräilyn seuranta ei siksi onnistu. 

Pyöräily suoritetaan viivasuunnistuksena. Eli kartalle on merkattu reitti jota seurataan, mutta rasteja ei lle merkattu. Joukkueet siis pyrkivät etenemään merkattua reittiä mahdollisimman tarkasti ja samalla pälyilevät puskiin piilotettuja rastilippuja. Tässä osuudessa kovinta vauhtia polkeva tiimi ei siis välttämättä ole paras, jos reitin loputtua huomaakin leimakortista puuttuvan merkintöjä. 




Pyöräilyreitti on merkattu vaalean ruskealla ja lenkki kierretään myötäpäivään. Kovavauhtiselta vaikuttavaa hiekkapolkua kumpuilevassa hiekkaharjumaastossa. 



Kommentit

Suositut tekstit