Geopark Challenge 2014

Rokua Geopark Challenge kisataan tulevana viikonloppuna, Avantista lähtee tälläkin kertaa joukkue pohjoiseen pitämään tiimin mainetta yllä. Joukkueessa kisaavat Jorma Kainulainen, Janne Kortelainen sekä Kristo Halme.

Patjat on puhkuttu toivottavasti
fillarin kantavaksi.
Starttiin aikaa puoli tuntia.
Kisa on tuotu tällä kertaa myös Oulun keskustaan ja osa yleisörasteista onkin keskustan tuntumassa, tästä linkistä pääsee katsomaan missä yleisörastit sijaitsevat.  (esim yksi on 45m korkea näköalatorni, mennäänkö se sitten ylös vai alas köydellä onkin mysteeri)

Kisasta on muutamia yksityiskohtia jo paljastettu kuten se, että uimapatja kannattaa ottaa mukaan pyöräilyosuudelle koska sen aikana ylitetään 60m leveä joki, tätäkin on treenattu  ja viritelty kalusto tähän sopivaksi. Muutenkin vesiosuuksia näyttää olevan ainakin prologissa ja varmaan myös myöhemmin joten kylmä vesi tulee tutuksi.

Laitetaan lisää tietoa kunhan kartat on saatu ja nähty mitä kaikkea meille on keksitty.

Maalissa Rokualla ollaan joskus sunnuntai aamupäivän aikana toivottavasti.

Live seurantaan pääsee tästä linkistä: gps -seurantaan.

Kommentit

Suositut tekstit