Spring Adventure, Hyvinkää

Spring Adventure kilpailtiin Hyvinkäällä erinomaisessa säässä viime lauantaina. Avantin kaikki joukkueet selviytyivät kilpailusta varsin hyvin, mutta ainoastaan sekasarjan tiimi Mari Pajala & Niko Sorvari ylsivät palkintopallisijoitukseen ollessaan kilpailussa kolmantena.



Miesten sarjassa käytiin erittäin hyvää vääntöä joukkueiden kesken ja myös kärkipään sijoitukset vaihtelivat useaan kertaan kilpailun aikana. Eri reitinvalinnan ja joukkueiden virheet värittivät kilpailun kulkua tehden siitä varsin mielenkiintoisen. Avantin ykköstiimi Mika Salo & Mikko Sakala olivat lopulta väkevämpiä sijoittuen sarjan neljänsiksi ennen viidenneksi tullutta kakkostiimiä Mikko Rantahakala & Jorma Kainulainen.

Mikko Rantahakala ja Jorma Kainulainen

Mika Salo ja Mikko Sakala


Merkittävimmät erot syntyivät pyöräilyosuuden välissä tehdyssä satelliittikuvasuunnistuksessa, joka osoittautua monille joukkueille melko haastavaksi. Tässä tehdyt kaksi virhearviosta koituivat myös kakkostiimin haasteeksi kun Lupuksen kanssa paremmalla reittivalinnalla lähtenyt ykkönen pääsi karkaamaan. 



Kilpailu oli hieno ja hyvin järjestetty. Kisakeskus oli loistava. Vielä kun sauna olisi ollut lämpimänä.


VALOKUVIA KILPAILUSTA GALLERIASSA

Kommentit

Suositut tekstit