No Limit Nummela


Luger No Limit Adventure kisattiin 9.6.2012 ja kisakeskusta pidettiin Nummelassa harjulla lentokentän kupeessa. Sää oli varsin hieno kisailulle. Kosteahko, vähän taisi sataakin. Päivänpaistatteluun ehkä hitusen viileä, n. 15°C. Viisituntista kisaa edettiin jalalla, pyörällä, melalla, luistimella sekä pikku pätkä uimallakin. Avanti Adventure lähti kisaan kolmella joukkueella, tässä tarinaa Mikon ja Nikon matkasta.



Kisan avasi viiden rastin muistisuunnistus Nummelanharjun koulun pihapiirissä. Mikko ymmärsi ottaa kartan ja kynän lähdöstä matkaan mukaan. Niitä hyödyntäen kerättiin rastit nopeasti kasaan ja lähdettiin kärjessä lyhyelle fillarisiirtymälle kohti Höytiönnummea. Matkalla poimittiin muutama rasti, ja paineltiin metsään viitoitetulle trail-run osuudelle. Vaaditut kolme rastia tuli yksi kerrallaan vastaan, ja tuli siellä yksi harhaileva joukkuekin. Metsästä takaisin pyörille jonkin verran suoraviivaisemmin kuin pari kilpailevaa joukkuetta, pienellä kierrolla kuitenkin.

Fillareilla jatkettiin taas muutaman kilometrin siirtymällä Nummenkylän koulun tuntumaan. Tällä kertaa muistisuunnistettiin pyörillä. Noudettiin kolme rastia ilman sen ihmeellisempiä koukeroita, mitä nyt ensimmäiselle jouduimme hieman kiipeilemään pyörät kannossa. Matka jatkui pienellä koukulla seiskarastille Vesikansan suuntaan, ja sieltä edelleen takaisin kohti Nummelanharjua. Seiskarastin etsimiseen käytimmekin muutaman kalliin minuutin, kunnes reittikirjaa aikamme tavattuamme osasimme etsiä myös rastiympyrältä. Nummelanharjulta pari rastia ja vaihtoon.

Vaihdosta napattiin rullaluistimet kainaloon ja lähdettiin jalan muutaman kilometrin suunnistukseen. Mikolla alkoi tossu hieman painaa juoksun aikana, energian ja nesteen nauttiminen oli jäänyt turhan niukalle rivakan alun tohinassa. Luisteluosuudella sitten tapahtui osaltamme kisan ratkaisut. Reittivalintamme Veikkoinkorvesta Vihdin kk:n suuntaan oli huonokuntoinen Kaukoilantie, kun taas muut kärkitiimit kavensivat eroa rullailemalla 2-tietä. Tärisyttävä ja liukas alusta verottivat vauhtia. Vuoroin sauvoitta luistellessa päästiin kramppien makuunkin, Mikko mennessä ja Niko takaisinpäin tullessa. Omjakon otti meidät kiinni luistelun lopussa. Jatkettiin porukalla lyhyt juoksupätkä rantaan, josta uinti salmen yli. Lyhyen suunnistuksen aikana tehtiin reittivalintoja ja vaihdeltiin sijoituksia, takaisin rannassa ja Mustakellarin kallioilla oltiin kuitenkin yhtä aikaa. Myös Hiiltomiehet olivat liittyneet porukkaan.


Kalliolla allekirjoittanut sääti valjaiden kanssa ylimääräisen minuutin. Laskeutumisen jälkeen Omjakon ja Hiiltomiehet pääsivät hyvän etumatkan turvin melontaan. Yksi rasti matkalta ja HiiPun rantaan, josta olisi enää lyhyt nousupitoinen juoksu maaliin. Melonnan edetessä kävi selväksi, että kärkipaikkaa ei enää kiinni melota tai juosta. Lupus Extreme kuitenkin piti vauhtia takanamme, joten ihan kävelyksikään ei ollut varaa vaihtaa. Maalissa Hiiltomiesten ja Omjakonin jälkeen kolmantena, ajassa 5h03min, kahdeksan minuuttia kärjen takana. Kisan jälkeen pientä keskustelua herätti Hiiltomiesten minuuttitolkulla etua tuonut numeroliivilipsahdus. Jätimme kuitenkin protestoimatta, emme halua vaihtaa palkintoreppujamme.




Kaikenkaikkiaan kisa sujui osaltamme hyvin. Yhden geelin taktiikalla ei ehkä kannata toisten kokeilla. Muutenkin tuli taas hyvä muistutus reittikirjan ja kartan tarkastelun tarpeellisuudesta ennen lähtöä. Kisassa etenimme kuitenkin omalla vauhdillamme, alussa vähän kovempaakin. Tästä on hyvä jatkaa.


Niko

Kommentit

Suositut tekstit